1) Vasemmasta alanurkasta virransyötön valinta kohtaan 'AC', jos sähköä syötetään verkkovirtatöpselistä.

2) Virta päälle, eli punainen hanikka kohtaan 'ON'.

3) FM PRE SET -hanikoista painetaan vaikkapa ykköstä.

4) Ensimmäisen FM-esivalintataajuudeen säätöpyörästä rullataan esille taajuus, joka on mahdollisimman lähellä Radio Suomen taajuutta. Tämä ei kuitenkaan onnistu, jollei ensin:

5) Napsauta 'DISPLAY'-vipua kohtaan 'ON', jolloin vasemman ylänurkan taajuusnäyttöön ilmestyy taajuus, jota juuri kuunnellaan.

Koska edelleenkin kuuluu vain kohinaa, niin

6) Huomataan kääntää BAND-valintapyörä kohtaan 'FM'.

7) TUNING-säätimen ulompaa kehää kääntäen päästään lähemmäs oikeaa taajuutta. Sisempi kehä on "hienompi hienosäätö".

Tässä vaiheessa radio kuuluu jo. Mutta aih ja voih, jos ollaan sisätiloissa, jonne radioaallot uivat huonosti, niin pitää vielä

8) Kääntää 'AFC'-vipu (eli automaattinen taajuudenkorjaus) asentoon 'ON' ja

9) Lisätä vinkaisuvaimennusta SQUELCH-säätimestä.

Helppoa kuin heinänteko.

 

Helsingissä avattiin sitten EM-kisat. Ja kohta on jo olympialaisetkin! Turhat kisat! Ihan siksi antoivat, että voisivat meille nauraa. Sormella osoittelevat, että hah hah haa, siellä nyt pelailevat ja luulevat merkitsevänsä jotakin, kun kaikki kuitenkin jo odottavat olympialaisia eikä pelkät maanosakisat kiinnosta ketään. Perkele, en kestä.

Sitä paitsi ne avajaisetkin, ne oli omituiset! Performanssitaidetta! Mitä ne oikein ajatteli? Ei se elämyksiä ja mahtavia audiovisuaalisia kokemuksia hakeva saksalaisturisti halua nähdä mitään sukkien heiluttelua tuulessa. Musiikkikin oli suomalaista roskaa! Miksei Bachia, missä Vivaldi?

Kyllä hävettää olla suomalainen. Mitä ne nyt ajattelee meistä siellä Saksassa / Italiassa / Kongon demokraattisessa tasavallassa? Varmaan ihan samaa kuin tähän astikin. "Noi on niitä ketä äänesti persuja!" Juntteja, tolloja, jotain kamalia epäeurooppalaisia, sivistymättömiä urpoja. Ihan varmasti katsovat Kreikassakin tarkasti, että nyt se Halla-aho taas sanoi että tankki, voi helvetin helvetti. Minä ajan pääni jäädyksiin! Häpeä on kestämätön. Teen seppukun, perinteisin ei-suomalaisin menoin. Rituaalissa kylvyn saa korvata viimeinen saunominen. Perkele, koskaan en palaa...muutan Ruotsiin. Enkä kerro kenellekään mistä olen syntyisin.

Täysi fiasko, huonot esiintyjätkin oli ja kalja oli muovituopeissa.

Olen kyllä samaa mieltä Pirkan kanssa ja tuumaan, että katkarapu on kaikista kasviksista sekä söpöin että herkullisin.

Olen kyllä tuhannesti onnellinen, että minuun otettiin yhteyttä vasta nyt Lagarden kaudella. Strauss-Kahn olisi kuitenkin vain luvannut kaikkea kivaa, ja sitten kussut naamalleni. Tai jotain.
  

Miust siit tul iha kiva. Hiukan kyllä härnää putken pehmeäpiirtoisuus (joka näkyi muissa kuvissa paremmin), mutta muuten en laadusta kitise. FX-D:n käyttö onkin sitten kokemus sinänsä. Tuntuma on kyllä erinomaisen jämäkkä, mutta samalla runko on huikean äänekäs. Peilin napsahtaminen ylös kuulostaa ennemminkin siltä kuin se peili lyötäisiin hajalle peltisen peräkärryn reunaa vasten. Jos rungossa sattuu vielä olemaan lisävarusteena ostettava moottoriperä (Check! [x]), niin seuraavaksi korvat täyttääkin siitä lähtevä vinkaisu ja filmin kiskomista kanisteristaan muistuttava ääni. Toisaalta, jos haluaa hiljaisen kameran, niin sitä varten Yashican mallistossa oli se 35 Electro.

Myöhemmin aiheeseen liittyen tullee tehtyä ainakin yksi blögäys, koskapa rungon nahat kaipaavat uusimista.

Valkoisen ja tummanharmaan yhdistelmä on tietenkin täysin ymmärrettävä autourheiluviittaus. Ruutulippu! Hah. Nokkelaa. Mutta mikä kätkeytyy värikoodin musta-oranssi taakse? Eikös sekin ole jokin lippu?

Onneksi on Wikipedia. Otetaan esille autourheilun merkkilipuista kertova sivu, ja sitten löydetään kohta "Black flag with orange circle":

"A black flag with an orange disk in its center indicates that a car is being summoned to the pits due to mechanical problems that are interfering with the race, such as an oil, water, or fuel leak."

Aivan niin, vanha kunnon teknisen vian lippuhan se! Kuinka sopivaa.

Sattumalta käsissäni pyörii ylimääräinen kaapelidigiboksi. Toisaalta olen huomannut, että palstalla on hyvin usein sellaisen tarvitsijoita. Otin ensimmäiseen näkemääni yhteyttä. Hän oli yhä boksia vailla. Vaihdoimme yhteystiedot. Juuri ennen sovittua tapaamista tulee viesti: "En tarviikkaa enään kun sain äitiltä"

Vaan en lannistunut. Otin seuraavan tarjokkaan. Kerroin tarjoavani kaapelidigiboksia. Hae pois. Tulee vastaus: "Voiks tuoda sen Imatralle?"

En. Nyt perkele. Että pitäisi saada ilmaiseksi, ja pitäisi saada vielä ilmainen toimitus kotiovelle? On aika avata sanainen arkku ja kirjoittaa digiboksi-ilmoitus, joka lopettaa kaikki digiboksi-ilmoitukset.

"Annetaan: Kaapelidigiboksi.

Kotipuutarha on nouseva harrastus. Jonkinlaista taimea pukkaa melkeinpä joka ikkunalaudalla eikä harrastus katso sen kummemmin ikää kuin sosiaalista asemaakaan. Mutta voiko itseään kunnioittava näpertäjä muka vain laittaa siemenet multiin ja odotella tuloksia? No ei! Tarvitaan lisää liikkuvia osia.

"Mikä hiiden hydroponi?"

Vesiviljely eli hydroviljely (engl. hydroponics) on paras, tehokkain, siistein, matkustelu- ja allergiaystävällisin tapa kotipuutarhan hoitoon. Normaalissa ikkunalautaviljelyssähän kasvi kasvaa mullassa; vesiviljelyssä multa hylätään tarpeettomana, ja kasvi seisoo juurillaan suoraan lannoiteliuoksessa. Multa korvataan osin tai kokonaan jollakin muulla väliaineella, joka tukee kasvia (fyysisesti; astraalitasolla kasvi on edelleenkin yksin). Juuret ovat jatkuvasti ravinneliuoksessa, jolloin niille voidaan antaa tarkalleen oikea annos apukakkaa mullan sotkematta tilannetta. Homeitiöt ja loiseläimet eivät myöskään tartu vesiviljelyjärjestelmään yhtä helposti.

Onko vesiviljelyssä sitten mitään huonoa? Yksinkertainen vastaus: Ei.

Täydellisempi vastaus: Ei, jos kääntelet rahojasi talikolla jotta alimmaiset eivät homehtuisi.

El Cheapo Magnificanto

Opiskelijabudjetillakin voi päästä kiinni vesiviljelyyn, jos vain hiukan viitsii itse väkästellä. Ämpärihydro on eräänlainen deep water culturen eli DWC:n edustaja. Juuret ovat ravinnerikkaassa vedessä, jota hapetetaan jatkuvasti. Jos hapettaminen tapahtuu ilmapumpulla ja ilmakivellä, puhutaan usein myös bubblerista. Nyt happi saadaan veteen kuitenkin uppopumpulla, joka pitää pinnan liikkeessä ja siten lisää happipitoisuutta vedessä.

Tarvitaan:

- ämpäri (10 litran Orthex käy hyvin. Tummia värejä kannattaa suosia, sillä ne läpäisevät vähemmän UV-säteilyä)

- kansi

- verkkoruukku

- uppopumppu tai ilmapumppu

- väliaineeksi lecasoraa, kookoskuitua tai kivivillaa

Työkalupuolella pärjätään puukolla ja mustekynällä. Edellä mainittujen lisäksi kookoskuidun tai liian pienikokoisen lecasoran valinneet tarvitsevat yhden reikäisen, ohuen sukan, jotta väliaine suostuu pysymään verkkoruukussa.

Aloittakaamme. Piirretään verkkoruukkua apuna käyttäen kannen keskelle ympyrä.

Otetaan työkalulistauksessa mainittu moralisaattori esiin, ja pyöräytetään kanteen hiukan piirrettyä ympyrää pienempi reikä. "Hiukan" tarkoittaa tässä tapauksessa pari millimetriä. Kannen reunaan tehdään lovi, jotta uppopumpun johto saadaan kivasti sujautettua sen lomasta ulos.

Seuraavassa vaiheessa pesemme ämpärin ja kannen huolella. Muovituotteiden pinnassa saattaa vaania vaikka millaisia inhottavia irrotusaineita, parafiinia ja sen sellaisia. Ämpärin pohjalle painetaan pumppu, jonka jälkeen ämpäri täytetään vedellä. Veteen sekoitetaan pH-arvoa alentavaa happoa sekä apukakkaa. Happoa saa vaikkapa täältä ja ravinteita täältä.

Sitten otetaan yksi kappaletta taimia, putsataan juuret mullista. Verkkoruukkuun laitetaan sukka (jos sellaista tarvitaan) ja väliaine (kuvassa kookoskuitua ja lecasoraa). Taimi jätetään keskelle siten, että väliaine pitää sen pystyssä.

Malliesimerkin näyttää Jamaican Bell (Capsicum baccatum).

Tämän jälkeen vain laitetaan töpseli seinään ja kuunnellaan vaimeaa pulputusta. Alkuvaiheessa veden pinta on syytä pitää jatkuvasti sen verran korkealla, että ruukku tapaa veteen ja pitää väliaineen kosteana. Myöhemmin veden pinnan saa antaa vapaasti tippua vaikka ämpärin puolivälin alapuolellekin (jos juuret ulottuvat sinne asti), kunhan pumppu ei vain missään vaiheessa käy haukkomaan ilmaa ja rykimään. Vesi kannattaa vaihtaa vähintään kahden viikon välein, jollei kerran viikossakin; mahdollisesti levästä pääsee eroon laimealla vetyperoksidiliuoksella, jota saa vaikkapa apteekista.

Kasvin kasvaessa vesien vaihtoa ei tarvitse enää huolehtia, sillä veden kulutus kuumimpaan kesäaikaan saattaa hyvinkin pompsahtaa litraan päivässä.

Siitä vain kokeilemaan!

Neliöjuuri([2*Ostokustannus*Vuotuinen tarve] / [Kappaleen varastokustannukset*Tavaran yksikköhinta]).

Tyypillisellä tekniikan opiskelijalla oluen vuosikulutus laskeutuu noin 24 korin tasolle. Jätämme nyt huomiotta kysynnän huippukohdat, kuten vapun, juhannuksen, joulun, nimipäivät ja päivät, joiden nimi päättyy -tai. Paljonko opiskelijan tulisi ostaa olutta kerralla, jos kauppa on kahden kilometrin päässä?

Jakoviivan ylemmälle puolelle tulee siis 2 * ostokustannus * vuotuinen tarve. Eli:

2 * 2 km * 0,42 € / km * 24 koria / vuosi = 40,32 € / vuosi

Olut vanhenee pullossa puolessa vuodessa. Siispä vuositasolla sen arvo laskee 200 prosenttia. Alapuolelle jakoviivaa siis saamme:

2,00 * 20 € / kori = 40 € / kori.

Sitten jaetaan, ja otetaan neliöjuuri. Kertaostoerän suuruudeksi saadaan 1,00399203 koria, joka pyöristettäköön yhteen koriin, sillä kauppias tuskin haluaa myydä opiskelijalle olutta yhden korin ja kolmen senttilitran kokoisissa erissä.

Joku saattaisi reklamoida, ettei opiskelija-asuntoa voida nähdä olutvarastona, mutta tämä henkilö ei ole selvästikään koskaan nähnyt teekkarin kämppää. Tyypillinen tekniikan opiskelijan asunto voidaan helposti nähdä eräänlaisena prosessiteollisuuden puskurivarastona mallia Just-In-Time. Yleensähän JITillä tarkoitetaan, että raaka-aineita toimitetaan juuri oikeaan aikaan juuri oikea määrä, mutta tekniikan opiskelijan tapauksessa prosessi säätää itseään toimitetun raaka-aineen mukaan. Siten opiskelijan asunto on juuri oikean kokoinen puskurivarasto oluelle, joka seuraavaksi prosessissa kulkee ensin poskiin, sieltä aivoihin, sieltä käsin kaikkiin vaivoihin, sitten maksaan, munuaisiin ja toimialajohtajan Audin renkaan juurelle.

"Kun nuoret lähtevät maakuntakeskuksiin, kynnys palata takaisin kotikuntaan kasvaa. Ammattiopetuksen loppuessa paikalliset yritykset voivat joutua suuriin ongelmiin."

Kasvukeskusten vetovoima nakertaa myös työnantajia:

"Paikkakunnalla toimivan puualan osaamiskeskus Woodpoliksen ympärille koottu verkosto voitti äskettäin Rauman kaupungin puukaupunkikilpailun. Töitä riittää, mutta mistä tekijät?"

Mutta mitä ihmettä? Kuitenkin kaiken aikaa on saatu lukea myös tämän kaltaisia uutisia: "Maaseutu houkuttelee yhä enemmän"! Jos ihmiset kokevat maaseudun ja syrjäkylät miellyttävänä asumisvaihtoehtona ajatusten tasolla, mutta eivät kuitenkaan sinne päädy muuttamaan, onko vika todellakin jälleen nuorissa?

Ehkäpä ongelma onkin siinä, että maaseudulle muuttaminen on keskivertotyöntekijälle ja nuorelle valtava henkilökohtainen riski. Kuvitellaanpa tilanne, jossa vasta ammattikoulusta valmistunut Anssi saa töitä Mäntyharjulta tehtaasta, joka valmistaa kävelysauvoja. Mäntyharju sijaitsee vajaan viidenkymmenen kilometrin päässä lähimmästä maakuntakeskuksesta, tässä tapauksessa Mikkelistä. Pitäisikö Anssin nyt:
a) käydä töissä Mäntyharjulla Mikkelistä käsin
b) muuttaa Mäntyharjulle työn perässä
c) yrittää etsiä jotain muuta työtä?

Niin. Kuvitellaanpa, että valitsee vaihtoehdon b) ja ostaa kaksion Mäntyharjulta. Puoli vuotta myöhemmin kävelysauvojen menekki romahtaa, ja tehdas potkii YT-neuvotteluissa parikymmentä uusinta työntekijää kilometritehtaalle. Koska Mäntyharju on huomattavan pieni ja syrjäinen paikkakunta, koskettavat irtisanomiset koko pitäjää. Anssi ei löydä töitä samalta paikkakunnalta, vaan joutuu pistämään asuntonsa myyntiin. Vaan! Anssin kaksion arvo on romahtanut irtisanomisten myötä. Se vähäinenkin houkuttelevuus, joka pienellä kunnalla oli aiemmin, on irtisanomisten jälkeen kadonnut tyystin.

Mitä siis oikeastaan tapahtuu, kun nuori muuttaa pienelle paikkakunnalle työn perässä? Vielä muutaman kymmentä vuotta takaperin työvoimaa ei kaiketi ihan yhtä herkästi potkittu pellolle pienen kannattavuuden putoamisen myötä. Nykyinen yritysmalli sen sijaan pakottaa yritykset reagoimaan voimakkaasti pieniinkin muutoksiin, ja helpoin tapa säilyttää kilpailukyky on potkia ihmisiä pihalle. Tämän takia kävelysauvatehdaskin suosii nykyisin vuokratyövoimaa. Kun nuori muuttaa työn perässä pieneen kuntaan, hän ottaa samalla osan työnantajansa yritysriskistä. Hänen oma taloudellinen hyvinvointinsa on täysin riippuvainen työnantajan pärjäämisestä ja kilpailukyvystä.

Suuremmalla paikkakunnalla asuessaan esimerkkimme Anssi voisi etsiä potkut saatuaan uuden työpaikan ilman erityisempää elämänmuutosta. Ehkä parin kuukauden jakso työttömyyttä väliin, suhdanteista riippuen, ja Anssi voisi taas lyhentää asuntovelkaansa normaaliin malliin. On harvoja sellaisia asioita, joita kaikki ihmiset haluavat, mutta kyky vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa ja hallita elämäänsä voisi olla yksi niistä.