Aiemman blogauksen yhteydessä olikin kuva leppäpuisesta muistitikusta, jonka olin itselleni joskus tehnyt. Minusta se on vähän hutiloiden tehty, jollei jopa juosten kustu. Kuitenkin sen nimenomaisen tikun takia olen joutunut tekemään viisi vastaavanlaista, kun immeiset ovat nähneet tallennusvälineeni jossakin julkisella paikalla ja sitten hinkuneet itselleen samanlaista. Niin kävi nytkin, joten laitetaanpa pieni ohjeistus, jotta jokainen voi tehdä samanlaisen ihan omin pikku kätösin eikä tarvitse rahojansa minulle kaataa.

Aloita hankkimalla muistitikku, joka soveltuu hommaan. Soveltuvuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että tikku on sopivasti halpahintainen ja kuoriltaan mieluiten kovaa muovia. Kovamuoviset kuoret on nähkääs helppo paukauttaa puukolla auki joltain nurkalta. Nytkään ei tarvittu kuin noin 28 sekuntia suostuttelua, kun kuoret poksahtivat irti siivosti. Tikku on muuten merkiltään Lexar, kokoa 8 GB (14,95 €, Hong Kong, Mikkeli).

Vaihe kaksi vaatii jo sentään jotain yrittämistäkin. Valitse puusepänhyllystäsi makusi mukaista huonekalukuivaa puuta (kuvassa pähkinäpuuta) ja sahaa siitä sopiva aihio. Sopiva tässä tapauksessa vähintäänkin muutamia millejä USB-liitintä paksumpi ja saman verran piirilevyä leveämpi kalikka. Pituutta saa olla reilusti enemmän. Talttaa puuhun kolo piirilevylle siten, että se pysyy paikallaan napakasti. Liittimen päästä aukko saa olla sitten hyvinkin naftisti mitoitettu, ettei jää kovin suuria rakoja reunoille. Kun muistitikun liittimen yläpinta on samalla tasolla aihion yläreunan kanssa, on talttailua suoritettu riittävän paljon. Kiinnitä käikäle kuoppaansa esim. kumiliimalla. Myös pikaliima käy.

Ota ohkaisempi, samaa puuta oleva lippa ja liimaa se "kanneksi". Merkkaa johonkin kohden, missä muistitikun piirilevyn pää on, jotta en myöhemmin vahingossakaan katkaise tikkua liian lyhyeksi. Koita saada puristettua kansi paikalleen siten, että liittimen päässä reunat ovat tasassa. Muilta puolilta saa mennä ylikin, niitä voi sitten siistiä, kun liima on kuivunut. Kun näin tapahtuu, voi kalikkaa sahailla muotoonsa vaikka lehti- tai vannesahalla. Lopullisen muotoilun voi tehdä vaikka karkealla hiomapaperilla. Pinnan viimeistelee sitten hiomalla sen niin sileäksi kuin itse kutakin nikkaroijaa himottaa.

(Toinen kuva)

Jos pinnan aikoo vahata, on syytä hioa ainakin kahdeksansataiseen asti. Jos tösseröit liittimen aukon kanssa, voi reunoja tilkitä vaikkapa sekoittamalla keskenään kirkasta (polyuretaani)lakkaa ja hionnan aikana irronnutta pölyä. Myös vaha tilkitsee aukoa reunoja mukavasti näkymättömiin.