Sain sitten kesätöitäkin. Ei tarvinnut hakea kuin 33 paikkaan ja jo tärppäsi! Tämä paikka on siitä kätevä, että sieltä saa muilutettua kotiin jämäpaloja lasi- ja hiilikuitua. Erityisesti jälkimmäinen on siinä määrin eksoottinen, että onhan sitä kokeiltava.

Noin niinkus alkuunsa otin ohkaista tammiviilua ja päällystin sen parilla matolla hiilikuitua. Pohjalle polyesterihartsia vaan, päälle suikale kangasta ja telalla yli. Toisto. Kuivuttuaan rakenteesta tuli aika jämäkkä. Sahasin komposiittikyhäelmästäni kapeamman skraidun ja testailin sen kestävyyttä. Kymmenen kilon kahvakuula pienen matkan päässä ei aiheuttanut vielä kovin merkittäviä taipumia! Kaksin käsin vääntäen kalikkaa ei saanut poikki. Huh huu. On se tiukkaa tavaraa.

Ja tosiaan, polyesterihartsihan ei ole hiilikuidun kanssa se paras mahdollinen vaihtoehto. Epoksiresiiniä matriisina käyttäen hiilikuidusta saataisiin kaikki ilo irti, polyesterihartsi hiilikuidun kanssa on vähän kuin maustaisi kaviaarin ketsupilla. Lujuuksien ero ei liene aivan mielettömän suuri, mutta epoksissa on puolensa. Se on ohuempana ja juoksevampana helpompi levittää (helpompi myös poistaa ylimääräinen epoksi), lisäksi sen liuottimena ei ole styreeni, joka pehmentää nupin ja saa ovenkarmit näyttämään hevosen längiltä. Polyesterin murtovenymä on myös paljon vähäisempi kuin hiilikuidun. Tarkoittaa siis sitä, että hiilikuitu siellä laminaatin sisällä saattaa olla vielä ihan ehjää siinä vaiheessa, kun polyesterin murtolujuus ylittyy ja rakenne kyykähtää. Olisihan se mukavampi, jos koko paketti antaisi kerralla periksi eikä vain veltostuisi hiljalleen polyesteriin tulevien mikrorepeäminen myötä.

Tässä nyt vain oli se vitsi, että epoksia ei sattunut olemaan muiden projektien jäljiltä hyllyssäni ja se on aivan törkeän kallista. Biltemassa laminointiepoksi maksaa 44,90 € puolentoista litran törpöltä. Polyesterihartsia sen sijaan saa litran törpön kympillä. Kokeilut menkööt siis halpaillessa.

Jos käyttää niinkin kallista tavaraa kuin hiilikuitu, pitäisi panostaa muutenkin nk. kympillä. Pienetkin ilmakuplat vaikuttavat rakenteen lujuuteen merkittävästi (sama pätee kyllä myös lasikuituun), joten ylimääräinen ilma ja täyteaine pitäisi saada työnnettyä mahdollisimman tehokkaasti pois. Tähänhän amatimiehhet käyttävät autoklaaveja ja muita paineuuneja. Itse käytin maalaustelaa ja kumihanskoja. Ei tainnut ihan kaikki eksessiivinen hartsi poistua näillä konstein.

Ilmakuplien ja ylimääräisen hartsin poistaminen olisikin sitten se seuraava kokeilemisen arvoinen seikkailu. Eräs pyörän rungon kotonaan väsännyt käytti sähköteippiä, jolla epoksin sai "hikoilemaan" pois komposiitin sisältä. Nerokasta. Kokeillahan voisi myös vaikka rakennusmuovia, josta ilmastointiteipillä rakentaisi "taskun", josta sitten imisi ilmat pois vaikkapa imurilla. Tämä voisi olla se, mitä itse yrittäisin seuraavaksi.  

Lopuksi sekä epoksi että polyesteri pitäisi "paistaa" lopullisen kovuuden saavuttamiseksi. Tämä tarkoittaisi suhteellisen pitkiä aikoja 60-120 ºC lämmöissä. Sekin pitäisi vielä jotenkin keksiä...

Kuitenkin jo näinkin epäammattimaisella räpellyksellä kuvan hiilikuituvahvisteisesta viilunpätkästä tuli jotenkin epätodellisen jäyhä. Parikymmentä kiloa sai laittaa päälle, että ritinää alkoi kuulua. Kahdella kädellä vääntäen sain juuri sen ritinän aikaan, mutten muuta. Ties mitä tästäkin keksii vielä tehdä!