Olen jonkin aikaa, tarkemmin alkuvuodesta alkaen, harjoittanut geokätköilynä (engl. geocaching) tunnettua ajanhukkaa. Pelin henki on siis se, että joku ilkeämielinen piru jemmaa johonkin kiinnostavaan paikkaan "kätkön", joka on jonkinlainen purkki varustettuna lokikirjalla ja ehkäpä kynälläkin. Kepposensa tehtyään jekkuilija sitten ilmoittaa kätkön Geocaching.com-sivulle, jossa hän kertoo kätkön sijainnin koordinaatteina, mahdollisesti antaen myös jonkinlaisia lisävihjeitä. GPS-laitteiden tarkkuus on paikasta riippuen parhaimmillaan muutamaa metriä suuntaan tai toiseen. Sitten kun vielä muistetaan, että kätkön tehnyt ilkiö tietenkin haluaa jemmata lokikirjan mahdollisimman hyvin, niin vaikkapa pieneen filmipurkkiin tehdyn kätkön löytäminen alkaakin olemaan jo melkoisen hankalaa. Toisinaan taasen purkin piilopaikan voi nähdä nk. "otsallansa", mutta sijainti on sen verran vaikea, että matkasta ilmoitettuihin koordinaatteihin tulee suhteellisen vaikea. Näin on tämän blogauksen tarinan kanssa.

Eräs kätkömaakari oli sitten laittanut purkkinsa Liittokivelle. Liittokivi on kivinen luoto keskellä Saimaata. Sinne ei pääse autolla. Sinne ei pääse oikein uimallakaan. Sinne pitää mennä veneellä.

Sattuneesta syystä käytössäni oli suurempi ja pienempi vene. Suuremmalla veneellä ei olisi mitään asiaa Liittokiven lähelle, mutta pienemmällä ei taasen millään jaksaisi veneillä koko matkaa, jota muuten tulee noin 40 kilometriä suuntaansa meidän mökiltä. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kun paattimme S/S Seejäger kulkee vauhdikkaimmillaan sen kahdeksan kilometriä tunnissa. Sen kovempaa ei kyllä voisi monin paikoin edetäkään, sillä matkan varrelle sattuu siltoja, kanavia ja muita kapeikkoja, joissa nopeutta on tiputettava vielä siitä kahdeksastakin. Ratkaisuksi muodostui siis köyttää pienempi paatti isomman paatin perään ja lähteä putputtelemaan kohden puolen päivän matkan päässä ollutta Liittokiveä. Havainnollistetaan tilannetta kartalla:

 

Kartassa kaikkein pohjoisin keltainen täplä on lähtöpiste. Sieltä lähdettiin noin kello 12.30.

Asiat näyttivät persikkaisilta. Geolaiva puksutti eteenpäin tasaisesti.

Tämä on se, mikä on kartassa toisiksi pohjoisin keltainen täplä. Varkaantaipaleen kanava on aika kapea eikä kovin montaa paattia mahdu rinnakkain. Saimaan pinta on myös nykyisellään sen verran matalalla, ettei isommalla kipolla uskalla kovin reunaan mennä.

Kolmas täplä on Astuvansalmi. Se on tunnettu noin viisituhatta vanhoista kalliomaalauksistansa, jotka osoittavat että eteläsavolainen nuoriso tägäsi paikkoja (ja oli siten pilalla) jo silloin.

Isompi paatti jätettiin tänne. Pienempi vene otettiin hinauksesta ja lähdettiin kohden Liittokiveä.

Siinä se on!

Rantautumispaikka löytyi pohjoissivulta, kuten kätkökin, joka oli nopeasti löydetty. Nimet lokikirjaan ja pois lokkien pesintää häiriköimästä.

Pappaa tuntui veneilymuistojen verestäminen piristävän.

Niin, kuten sanottu. Typerä ja aikaaviepä harrastus. Yhteensä reissuun meni melkein kahdeksan tuntia, kymmenen sämpylää, pannullinen kahvia ja muutama banaanikin.