Brio-merkkiset lastenvaunut ottivat ja hajosivat pakkasessa. -30 astetta oli ilmeisesti muovilaadulle aivan liikaa. Hajonneet osat yhdistivät taka-akselin muuhun runkoon. Eniten kismitti ehkä se, että osien mitoitus oli vedetty aivan mahdottoman tarkalle. Näkymättömiin osan sisälle oli jätetty suuria onteloita, jotka toki säästävät muovia, mutta myös heikentävät lujuutta merkittävästi.

Ei kai se auta kuin tehdä itse parempi. Vanhojen kannattimien raadoista sai otettua mitat suurin piirtein. Hiukan vain strategisiin paikkoihin vahvuutta lisää, ja malli näytti tältä:

Ja sitten 3D-tulostin jauhamaan. Kahdeksan tuntia ja 22 minuuttia myöhemmin tuoreet osat saattoikin poimia uunista. Alkuperäisessä kannakkeessa puoliskot kohdistuivat toisiaan vasten reunassa olevan pokkauksen avulla. En viitsinyt sellaiseen näpertämiseen ryhtyä, joten mallinsin toiselle puolelle tapin ja toiselle puolelle sitä 0,20 mm halkaisijaltaan suuremman vastinreiän.

Sitten vain vanhoista osista torx-kantaiset pultit talteen ja osia sovittamaan.

 

Hyvin näkyvät sattuvan kohdilleen! Harmillisesti jarrua ei saanut pelastettua vanhoista kannakkeista. Se oli sellaista ynseää mallia, jota ei voinut purkaa nätisti rikkomatta koko mekanismia. Täytyy siis yrittää kehittää jotain muuta, mutta ainakin ripustusvika on nyt korjattu. Pitäisiköhän laittaa Briolle postia?