Optimaalisen ostoerän suuruuden selvittäminen on eräs logistiikan tyypillisimpiä ongelmatilanteita. On saatu arvioitua menekki, mutta tavarantoimittaja ei halua rakentaa putkea kahden tehtaan välille. Ratkaisuun on viisas teollisuustalousvelho Wilson keksinyt kaavan, jota hänen mukaansa Wilsonin kaavaksi nimitetään.
Neliöjuuri([2*Ostokustannus*Vuotuinen tarve] / [Kappaleen varastokustannukset*Tavaran yksikköhinta]).
Tyypillisellä tekniikan opiskelijalla oluen vuosikulutus laskeutuu noin 24 korin tasolle. Jätämme nyt huomiotta kysynnän huippukohdat, kuten vapun, juhannuksen, joulun, nimipäivät ja päivät, joiden nimi päättyy -tai. Paljonko opiskelijan tulisi ostaa olutta kerralla, jos kauppa on kahden kilometrin päässä?
Jakoviivan ylemmälle puolelle tulee siis 2 * ostokustannus * vuotuinen tarve. Eli:
2 * 2 km * 0,42 € / km * 24 koria / vuosi = 40,32 € / vuosi
Olut vanhenee pullossa puolessa vuodessa. Siispä vuositasolla sen arvo laskee 200 prosenttia. Alapuolelle jakoviivaa siis saamme:
2,00 * 20 € / kori = 40 € / kori.
Sitten jaetaan, ja otetaan neliöjuuri. Kertaostoerän suuruudeksi saadaan 1,00399203 koria, joka pyöristettäköön yhteen koriin, sillä kauppias tuskin haluaa myydä opiskelijalle olutta yhden korin ja kolmen senttilitran kokoisissa erissä.
Joku saattaisi reklamoida, ettei opiskelija-asuntoa voida nähdä olutvarastona, mutta tämä henkilö ei ole selvästikään koskaan nähnyt teekkarin kämppää. Tyypillinen tekniikan opiskelijan asunto voidaan helposti nähdä eräänlaisena prosessiteollisuuden puskurivarastona mallia Just-In-Time. Yleensähän JITillä tarkoitetaan, että raaka-aineita toimitetaan juuri oikeaan aikaan juuri oikea määrä, mutta tekniikan opiskelijan tapauksessa prosessi säätää itseään toimitetun raaka-aineen mukaan. Siten opiskelijan asunto on juuri oikean kokoinen puskurivarasto oluelle, joka seuraavaksi prosessissa kulkee ensin poskiin, sieltä aivoihin, sieltä käsin kaikkiin vaivoihin, sitten maksaan, munuaisiin ja toimialajohtajan Audin renkaan juurelle.
