Kevät. Tuo vuodenaikojen likaista öljyä syöksevä Moskvitsh Elite! Kaikki rakastavat talven taittumista kohden elämää. Linnut paistaa, Aurinko laulaa ja mitä vielä. Ei koskaan tahi juuri edes ikinä milloinkaan. Antakaas kun setä kertoo.

Keväisin liikkuminen on perseestä. Kävellessä kengät uppoaa sohjoon puolta säärtä myöden, iskee flunssa ja sitten korjaa meitin marras. Jos laittaa kumiterät jalkaan, niin nehän eivät hengitä; saappaan sisälle muodostuu kongolainen ilmasto, kosteus ja kuumuus repivät varpaista nahat, joten eiköhän siitäkin jotenkin välillisesti henki lähde. Jos erehtyy pyöräilemään, niin rapa lentää kaaressa. Yön aikana sohjo jäätyy uraiseksi luistinradaksi, jolloin aamulla pyörää pitää taluttaa. Iltapäivällä rapakura on pehmennyt sen verran, että uskaltaa ajaa. Mutta siltikin pyörä ohjautuu uriin. Jos tangosta kääntää 0,2 millimetriä vasemmalle, eturengas sukeltaa sohjoon ja tökkää, ja tarjolla on frontside flip tangon yli asfalttiin. Sitten tulee joku mummo vittuilemaan kypärän puutteesta. Jos yrittää välttää hengenlähdön kuppaisella ranskalaisautolla liikkuen, niin eikös sekin mene päin helvettiä. Siinä kun ajelee tasaisesti sitä rajoituksen määräämää nopeutta, tulee porukka ohi vasemmalta ja oikealta. Ja siinä kaikkein vaarallisimmassa notkonmutkassa vetää Arnu ohi hirveätä kyytiä, kun sillä on Bemmussa uudet gummit. Sidur pidur gaas gaas vaan, perkele. Sitten vastaan tulevaa paperirekkaa väistellen se koukkaa Relluni nokan eteen ja heittää loskat naamalle. Sen jälkeen se paperirekka heittää sitä samaa visvaista paskaa lasin täyteen. Tuulilasi on pyyhkimisen jälkeenkin kuin hiekkapaperilla raapattu, ja sitä helvetin metanolinkatkuista sinistä lientä kuluu melkein yhtä monta gallonaa kuin sitä nestemäisen platinan hinnoissa liikkuvaa tärpättiohenteista bensaakin.

Hengittäminenkin on perseestä keväisin. Joku näinkin yksinkertainen asia muuttuu vaikeaksi ihan vain sen takia, että ilmasta pöllähtää naamaa vasten mielettömiä annoksia jotain saatanan koivuspermaa. Paperia menee kuin runkkauksen SM-kisojen kolmosella, kun sitä kolviansa saa olla pyyhkimässä tai niistämässä koko ajan. Silmät punottaa, korvat soi, kurkku on hiekoitettu ja niskakin vetää kipeäksi kaikesta siitä pärskiessä suoritetusta moshaamisesta. Jaa että käytäpä lääkkeitä? Käytänkin, ja taas on eri napit ja ihan yhtä paskasti toimivat kuin aiemmatkin. Väsyttävät vain enemmän. Suihke saa tuulenhalkojan röörit tuntumaan siltä, kuin olisi impannut asetonia kolmetoistavuotiaasta asti.

Jopa eläminen sinällään on perseestä keväisin. Ainakin opiskelijalla. Ne kesällä ehkä kasaan saadut mahdolliset rahat on nyt viimeistään käytetty, lompsan vetoketjukin ruostuu kiinni ja ruokapuoli on puuroa ja pakasteherneitä. Kesätyöhakemuksia saa pommittaa sen tuhat kappaletta saadakseen yhden kielteisen vastauksenkin. Kokoomusnuoret leijuu koululla suhteilla saamillaan työpaikoilla, kun itse saa taas kärvistellä siinä jokakeväisessä epävarmuudessa ja tuumia, että jos nyt myyn vasemman munuaiseni mafian kautta, niin saan maksettua kesäkuun vuokran kokonaan ja heinäkuusta puolet.

"No mutta keväästä se Vivaldikin innoituksensa ja..:3" Saatana, Vivaldi asui Italiassa siihen aikaan. Tuskin tarvitsi sohjossa rämpiä. Latki menemään jotan viintä vaan, vingutti viulua ja hätisteli rumempia akkoja poispäin oveltansa. Se on vähän eri kuin hätistellä kevätkiimaista kissaa harjalla, kun se yrittää taas kusta ovenpieleen ja naukuu kuin lappeenrantalaisen spurgun maksa Kourulan Valintatalon ovella.