Ja vedostaminen...vedostuu? Olen hiljattain opetellut filmin kehittämistä itse. Nyt opinnot ovat edenneet siihen pisteeseen, että tuli jo kokeiltua vedostamistakin Saimaan kameraseuran pimiössä Lauritsalassa.
Samalla tuli viimein kehitettyä rulla, jonka kuvasin jo viime kesänä silloin kunnostamallani Bilora Bellalla. Kehitteenä toimi (kaiketi hiukan päiväyksen yli ehtinyt) Rodinal, joka toimi ihan kelvollisesti vastaavasti vanhaksi ehtineen Kodak T-Max 100:n kanssa. Paperina oli Fotokemika Varycon, joka ei ollut enää ihan vanhojen päiviensä loistossa. Paketin kupeessakin luki pontevasti "Made in Yugoslavia". Koevalotuksia kapeille liuskoille piti tehdä aika läjä ennenkuin oikea valoannos löytyi. Sittenkin paperi tarjosi vielä pieniä yllätyksiä, ja lopulta olisi kaiketi ollut vain helpompaa tehdä jokaisesta negatiivista koevedostus ensin.
Jos joku muuten sattuu tarvitsemaan Lappeenrannan suunnalla kokonaisedullista ja erinomaista valokuvaajaa, niin Hannu Rissanen on se kaveri, johon kannattaa ottaa yhteyttä. Tai Tatu Kosonen, jos Ylämaa on lähempänä omia kengänkärkiä. Molemmat setämiehet minua kuitenkin ovat pimiöjutuissa isällisesti opettaneet, joten he ovat mainoksensa ansainneet. 
Tämä on Voikoski. Kosken länsiranta (kuvassa vasemmalla) on Mäntyharjua ja itäpuoli jo Kouvolaa. Joskus (1743 - 1809) paikalla oli Ruotsin kuningaskunnan ja Venäjän suurruhtinaskunnan valtakunnanraja. Sittemmin tilalle on tullut kaasutehdas ja geokätkö GC28KTX. Tekniset kuvatiedot: ISO 100, f/8.0, 1/100.
Tämä on ystävä M. Aurinko oli sopuisasti niskan takana kuvatessa, joten taivaskaan ei palanut puhki "pilvisen sään" asetuksilla. Paperiin ilmestyi kuivuessa ikäviä läikkiä, jotka eivät ole viikon odottelullakaan lähteneet mihinkään. Hiukan kummaksun! Tekniset kuvatiedot: ISO 100, f/8.0, 1/100.
Kuvasin nyt sitten Biloralla samaa T-Maxia toisenkin rullan, jota en ole vielä kehittänyt. Viimeisen ruudun kohdalla suljin "palautti" kai jotenkin huonosti; joka tapauksessa siitä lähti jotenkin tuntematon ääni. Ja perskuta: sepä päätti lakata toimimasta. Mekanismi oli sen verran kulunut, että laukaisunapin painaminen alas ei saanut enää suljinta räpsähtämään, mutta jos sulkimen vipua käänsi ruuvimeisselillä, se toimi ihan normaalisti. Päätin ratkaista ongelman lisäämällä sulkimen vivun päälle lisää materiaa. Tällöin laukaisunapin ei tarvitsisi ylettää ihan niin pitkälle alas kuin aiemmin. Kääntelin vivun päälle ohutta rautalankaa, ja juotin sen kiinni tinalla. Pientä viilailua, ja kas! Mekanismi toimii jälleen. Ensimmäisen onnistuneen räpsähdyksen jälkeen tuntui, kuin käteen olisi kasvanut Sveitsin armeijan linkkuveitsi ja niskaan takatukka.
