Kierrätys on hipstereille ehkä jo niin lääst siisön, mutta täällä me pers'aukiset vain tarjoilemme vanhoja juttuja uudelleenlämmitettyinä. Tämän artikkelin kuvat (ja osittain myös "läpät") on suurimmalta osin koostettu vanhaan blogiini aikoinaan lisäämistäni kuvista, jotka näpsin asuessani Itä-Saksassa kesällä 2010.

Asiaan. Trabant (suom. tekokuu) on kansandemokraattisen Saksan tunnetuimpia ikoneita hapankaalin, sirpin ja vasaran sekä vertaistarkkailun ohella. Vuosina 1957 - 1991 niitä tehtiin yli kolme miljoonaa, ja Trabi olikin Itä-Saksan yleisin auto. Muita tasa-arvoisemmassa asemassa olevat tai muuten Yhtenäisyyspuolueen suosiota nauttineet ajoivat peltikuorisella Wartburgilla, mutta laajat kansanosat jonottivat duroplast-korista ihmekikotinta vuositolkulla (jopa 15 vuotta; jos esitti toivomuksia värin suhteen, saattoi odotusaika pidentyä pari vuotta lisää). Pitkään odoteltua ja kalliilla ostettua kulkinetta sitten myös hoidettiin kuin ravihevosta.

Mitä omista ja muiden asioista huolehtiva ossi sitten sai ostaessaan Trabin? Karkeasti ilmaisten maisemansiirtokoneen, neljä pyörää ja tilaa noin neljälle vellikelloa pelänneelle. Öljynsekaista sinisavua syöksevä kaksitahtitekniikka oli aina kaksi tahtia edellä, mutta ympäristötietoista ostajaa varmasti hiveli tieto siitä, että korin puuvilla, villa ja puukuitu olivat venäläisen kangasteollisuuden jätetavaraa; hartsi tuli saksalaisen värjäysteollisuuden jätteistä. Duroplast oli pakkasella kuin lasia, mutta sen käyttämisellä saatiin säästettyä kallista tuontiterästä.

Trabantin piti kaiketi olla väliaikaisratkaisu. Insinööreille annettiin puolitoista vuotta aikaa suunnitella luotettava, mahdollisimman vähän terästä tarvitseva auto, joka kuluttaa 5,5 litraa sataselle ja maksaa alle 500 markkaa. Keskuskomitean kunnianhimoisista lipsuttiin sosialistisen realismin suuntaan vain piirun verran, sillä lopputulos ei kuluttanut polttonestettä kuin 11 litraa / 100 km, ja maksoikin vain huippuedulliset 8900 DDR-markkaa (~keskivertokansalaisen puolentoista vuoden palkka). Vertailun vuoksi Wartburg 353W maksoi 23 tuhatta markkaa. Luotettavuusvaade taisi kuitenkin ihan vahingossa täyttyä. Ainakin sormistaan näppärän käsissä tämä pyörille nostettu märkä, johdoilla täytetty pahvilaatikko eli vuosia pidempään kuin muut itäautot. Mikäs pahan tappaisi, kun ei ruostekaan. Sikojen on tosin kerrottu syövän ojiin unohtuneiden Trabien koreja hyvällä ruokahalulla.

Lopulta yli 30 vuotta kestänyt väliaikaisratkaisu poiki myös erikoisversiota erikoisversion perään, sillä tarvitsijoita oli monenlaisia. Valmistus oli hyvinkin käsityöintensiivistä, joten erikoisratkaisuiden toteuttaminen tuskin vaati kohtuutonta vaivannäköä.

Kuvan kübelwagen oli NVA:n (Nationale Volksarmee - kansallinen kansanarmeija) erikoistilaus. Mahdollisia rauhanlevittämistarpeita silmällä pitäen autoon oli istutettu mm. lapio, kirves ja radio. Ovia tai kattoa kurkkusalaattimiesten ei katsottu tarvitsevan. Joissakin malleissa ovien tilalla on köysi, johon voi rennon sotilaallisesti nojailla. Moottorin käynnistymistä turvattiin lisälämmittimellä sekä sähköisen sodankäynnin suojalla! Kübelin siviiliversiota, Trampia, vietiin lähinnä Kreikkaan.

Muita erikoisversioita tehtiin mm. yksijalkaisille kansalaisille, ralliin, palontorjuntaan, ambulansseiksi sekä poliisille. Rastittamalla erittäin lyhyeltä lisävarustelistalta kohdan 'S' niin kuin Sandra sai Standard-version päivitettyä muotoon Sonderwünsch. Tämän 'erikoistoiveen' esittämällä sai sekä lisää jonotusaikaa, että peruutusvalon ja matkamittarin. DeLuxe tarkoitti samaa kuin S, mutta tähän länsimaisuuteen sortuva sai lisäksi kaksivärimaalauksen. 

Tämä Universal-korinen Trabi on saanut tuta Wiedervereinigungin jälkeisen tuning-kulttuurin. Matkustamon ilmastoinnista huolehtii ovien huokoisuuden lisäksi nyt myös tarvikekattoluukku, kun taasen ilmajäähdytteistä moottoria hemmotellaan konepahviin tehdyn, tyylitietoisen loven lomasta. Kummankaan räppänän tekemiseen on tuskin tarvittu mitään mattoveistä ja kylppärisilikonia kummempaa. Uudet lokasuojat on muotoiltu todennäköisesti lasikuidusta, jolleivat sitten ole lainaa jostakin asuntovaunusta. Peilit lienevät jostain Motonetin tapaisesta, ja penkitkin ovat lainassa jostain vallan toisesta autosta. Kyytiin mahtuisi varmasti kokonainen virtuaalibändi soittokamoineen. Mutta voi ideologista alennustilaa!